torstai 7. toukokuuta 2015
Fitness-hippi avautuu jälleen
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Älä laihduta!
En taida olla ainut, joka on joskus sortunu tällaseen ajatteluun. Mistä tää oikein kertoo? Kuka asettaa näitä oletuksia? Media? Yhteiskunta? Me itse? Siis eihän painolukemat tai vaatekoko kerro ihmisestä itsestään oikein mitään. Vaaka tai mittanauha ei voi mitata sitä millainen olen ihmisenä tai mitä osaan ja mihin pystyn. Eikä laihuus oikeastaan ole edes hyvä terveyden mittari. Päinvastoin siitä on ollu monenlaista ongelmaa kun kroppa ei toimi niinku pitäis. Sitäpaitsi jatkuva laihduttaminen/ diettillä olo oli aika tylsää elämää. Mihinkää ei voinu mennä ettei mee dieetti pilalle. Ja sehän meni pilalle melkein mistä vaan mitä en ollu suunnitellu. Ja sillä dieetillä piti olla jatkuvasti. Luulin että yks herkuttelukerta voi tehdä musta läskin.
Onneks nuo ajat on takana ja noille ajatuksille voi lähinnä nauraa. Miten muka yks keksi voi pilata koko elämän? Hei jos yks lenkki ei tee susta laihempaa ni miten vaikka joku keksi tekis susta läskin? Mulla ei oikeesti koskaan ole ollu ylipainoa, joten vois ajatella et tänään veitettävä älä laihduta -päivä koskee vaan mua ja muita jotka on jo laihoja tai normaalipainosia. Kyllä se koskee ihan kaikkia. Laihduttaminen ja dieetillä olo ei yleensä tuo mitään pysyvää. Jokainen varmaan tietää mitä käy kun sen kitudieetin lopettaa. Laihduttamisen sijasta kannustaisin muuttamaan elämäntapoja yleisesti. Laittamaan ne perusasiat kuntoon ruokavaliossa. Sillon ei maailma kaadu niihin häihin tai synttäreihin.
Mulle älä laihduta -päivä merkitsee terveitä elämäntapoja ja ennen kaikkea sitä että tykkää itsestään just sellasena kun on. Olipa minkä kokonen tahansa, iso tai pieni tai siltä väliltä. En anna enää minkään ulkopuolisen tahon määrittää millon voin tykätä itsestäni, ja aion tykätä tästä kropasta just nyt vaikka siinä jonkun mielestä oiskin parantamisen varaa. (Tällä hetkellä liian pieneksi jotkut sanoo, mutta tiedän itse että voin hyvin.)
Siitähän se kaikki lähtee. Hyväksy itses ja opettele tykkäämään itsestäs. Ehdoitta. Älä anna muiden määrittää sopivaa kokoa sun hyvinvoinnille!
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Viikonlopun kuulumiset
Eka osa FAF Gym instructor-koulutuksesta takana. Täytyy sanoa et olen nyt mielestäni löytäny oman juttuni ja alani. Joo, tiedän että on kilpailtu ala ja moni varmasti pitää ihan hulluna ku lähden hoitoalalta. (Ihme kyllä kukaan hoitaja ei oo sanonu näin...) Mielummin silti niin että tekee kovemmin töitä sen eteen että ylipäätään saa töitä, joista sit tykkää. Sitäpaitsi ei hoitoalallakaan työllistyminen oo satavarmaa. Varsinki jos on tällasia rajotteita kropassa. Toisekseen munhan ei ole pakko lopettaa hoitoalan hommia kokonaan, jos vaan löydän sellasen työpaikan missä paikat ei hajoile. Ja ois se hemmetin tylsää jos ei koskaan ottais mitään riskejä ja kokeilis uusia asioita.
Mielestäni en kuitenkaan oo mitään kamalan isoa muutosta tekemässä. Ihmisen anatomia on sitä samaa, ei se siitä muutu. Molemmilla aloilla joudun samalla tavalla olemaan sosiaalinen ja esiintymään. Joutuu ja pääsee ohjaamaan. Se oli kyllä yllättävän hankalaa. Vaikka kuinka oon antanu potilasohjausta, ohjannu osastolla opiskelijoita ja koulussa lapsia niin aika jäihin menin ku piti kaveria ohjata salilla. Siis vaikka kuinka on treenitaustaa ja tuntee laitteet. Eihän sitä tietenkää opiskelukaverin kanssa saa samaa tuntumaa, menihän se ihan perseilyks lopulta koko homma :D
Myös omaan treenaamiseen sain paljon kehitettävää. Oon ollu pari kuukautta vähän pakkolevossa joten liikeradat on vähän hukassa. Varsinki yläkroppaliikkeissä jätän liikeradat liian lyhyeks kivun pelossa. Jotain jää jopa tekemättä koska "kuitenkin sattuu". No, parempi tietysti että onki ollu varovainen, koska sen verran kipua ton käden kanssa on kärsitty, että en ajatellu ottaa uusiks.
... Hei apua, tää juttu on ollu pari viikkoo"työn alla". Hups. Nyt on toinen lähijakso menossa ja edelleen tästä tykkään. Onhan tuo opiskelu vähän rankkaa tietysti, mut paljon se antaakin. Myös omaan treeniin. Tänä viikonloppuna tajusin sellasen ihan mahtavan jutun et mun käsi oikeesti rajottaa paljon vähemmän ku mä oon kuvitellu. Oikeestaan se on vaan tekniikasta kiinni, vähän asentoa muutamalla liikekipu hävis kokonaan. Tein jopa penkkipunnerruksia ilman kipua. Ihan mieletöntä! (Oisin voinu itkee ilosta mut siellä oli muitakin...) Pari kuukautta sit valitsin vaatteetki sen mukaan minkä pukeminen sattuu vähiten... Tietenkää tässä ei oltais ilman hyvää fysioterapiaa ja kipulääkitystä. Piti saada käsi siihen kuntoon että pelkkä oleminen ei enää satu, ja pystyy toimimaan muutenki.
Tällasta tänään. Aika mahtava viikonloppu taas. Hyvät kouluttajat ja hyvä opiskeluryhmä. Jee. Nyt mä meen nukkumaan, huomenna juostaan!
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Kehitystä ja taantumista
Muka-poseeraan. Kuvaaja tallensi ittensäkin tuonne nurkkaan ;) |
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Mistä sä tykkäät?
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Asiat tärkeysjärjestykseen, pakka sekasin ja uus jako
Kuvittelin vuosi sitten että tänä päivänä oisin jo treenaamassa täysillä kohti kisalavoja ja alottelemassa ehkä dieettiä. Kaikki menis hyvin ja mä selviäisin siitä voittajana. (lähinnä itsensä voittajana) Mutta kaikki ei mene niinku oot suunnitellu. Viime kesäkuussa tuli yllättäen sellanen päivä kun penkkipunnerruksessa ei vaan rauta noussu. Olkapäätä särki. Olin ollu jonkin aikaa jo jotenki jumissa mutta en kai kuunnellu itseäni. Kuvittelin että pystyn ihan hyvin handlaamaan raskaan työn vuodeosastolla ja treenit päälle. Alkuunhan se menikin mut sit kävi näin. Olkapäähän kortisonia ja kesä meni enemmän tai vähemmän sen vaivan kanssa, välillä saikulla, välillä töissä. Tuli kesäloma ja vaiva hävis. Luulin että se oli sitten tässä ja jatkoin töitä ja treeniä normaalisti. Rankka syksy, sairastelua, pää meinas hajota ja eihän se olkapääkään sitten kestäny.
Kinesioteippauksesta apua kipuun. Kuva syksyltä. |
Ja tässä sitä ollaan, kotona neljän seinän sisällä. Miettien seuraavaa siirtoa. Millekään vuodeosastolle en enää mene enkä saa mennä töihin. Kesäks oonki löytäny itselleni sopivaa oman alan hommaa mutta mitäs sitten? Niin että kannattiko todella mennä hajottamaan ittensä?
Vähän jos tuli juostua kroppaa kuuntelematta. Hoitona ice power ja elmukelmu. |
Mun rakkaat. Kuva keväältä 14. |
Yöhoitaja kahvitauolla |
Äidille mallia miten rautaa pumpataan! |
Ja näin. (Huomaa väärinpäin oleva aasipaita) |
Onko oikeesti tärkeetä tehdä pitkää päivää ja olla koko ajan poissa kotoa joko fyysisesti tai henkisesti ja samalla hajottaa kroppa koska siitä maksetaan varmasti joka kuukausi? Vai oisko sittenkin tärkeempää olla läsnä kasvaville lapsille? Olla kotona vastaanottamassa pikkukoululaista. (Kyllä, mun vauva menee syksyllä kouluun) Vaikka opiskelen uuden ammatin, ei mikään pakota mua kokonaan lopettamaan hoitajan hommia.
Pullistelua ja irvistelyä PT:lle |
Redbull ei anna siipiä, ylätalja ja leuanvedot antaa. |
Entä kumpi näistä mulle on tärkeempää? Se, että näytän hyvältä (oikei se ON), treenaan kovaa ja saan mun "15 seconds in fame"? Vai se, että mun kroppa toimii, on kivuton, pystyn treenaamaan koko kroppaa. Ei tarvi kahdesti miettiä. (vaikka ei sillä että nää sulkis toisensa kokonaan pois). Terveys on sellanen asia, minkä tärkeyden ymmärtää vasta sitten kun sen menettää. Jaksan iloita siitä että pääsen hyvään fysioterapiaan ja tulee kivuttomia päiviä ja öitä (kiitos tästä myös hyvälle kipulääkkeelle). Pystyn nostamaan lapsen syliin. Voin pitää kahvikuppia oikeessa kädessä. Ja uusin ilonaihe: voi olla ettei tuu puukosta!
Pitihän se ottaa tuollanenki. |
Tääkin ihana liike on nyt jäähyllä :( |
Tällä hetkellä mä haluan keskittyä toipumiseen ja unohtaa ainaki täks hetkeks ne kisalavat. (Ehkä joskus, onhan mulla biksutki kaapissa). Teen tunnollisesti ne "nössöt" kuminauhajumpat ja keskityn löytämään ne syvät lihakset olkapään ympärillä. Ja joo, teen ihan yhtä tunnollisesti salilla jalkatreenit ja osallistun vatsalihashaasteeseen. Kyllä mä haluan näyttääkin hyvältä ja urheilulliselta. Kävin jopa poseeraamassa yhdelle valokuvaajalle. Kolme kuvaa minusta löytyy osotteesta www.hmgvalokuva.fi
Pokemonit taistelee. |