sunnuntai 7. elokuuta 2016

Taikinaterapiaa

Kun mä haluan rauhoittaa itseäni ja rentoutua, mä järjestän lapsille jotain kivaa tekemistä ja menen itse leipomaan. (Tai otan lapset mukaa keittiöön) Hyvää musiikkia taustalle ja upotan kädet taikinaan. Annan ajatusten vaeltaa omaa rataa, laulelen musiikin mukana jos siltä tuntuu ja heittäydyn flow'hun. Se on mulle sellasta taikinaterapiaa. Mielen päällä olevat asiat saa oikeat mittasuhteet samalla kun sotken taikinaa ja kokeilen uusia juttuja. Asiat järjestyy uudelleen mielessä ja ongelmat on askeleen lähempänä ratkaisua. Tänään leivoin kirsikkapiirakkaa mukaillen fb - kaverilta saatua marjapiiraan ohjetta. Tykkään kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Tänään tuli tällainen:

Pohja:
2 dl kaurajauhoa
2 dl maissijauhoja
1 tl leivinjauhetta

100 g Sunnuntain margariinia  (hopea pakkaus)
1 dl sokeria

1 dl kauramaitoa.

Pinnalle 3 dl Alpron Go On maustamatonta rahkaa, kirsikkoita ja 1 rkl perunajauhoa.

Sekoita kuivat aineet toisessa astiassa ja vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. (Käytin tupperin vatkainta, joka on yhtä tehokas kuin säkövatkain.) Sekoita tämä seos vähän kerrallaan lisäten jauhoihin ja lopuksi sekoita kauramaito mukaan. Levitä taikina vuokaan. (Irtopohjavuoka toimii hyvin.) Sekoita kirsikat ja soijarahka, lisää perunajauhoa imemään liiat nesteet. Paista 200 asteessa 10 minuuttia, laske uunin lämpöä 175 asteeseen ja paista toiset 10 minuuttia. Anna jäähtyä  (jos maltat 😊).

Olen kokeillut tätä erilaisilla jauhoilla ja tää oli tähän mennessä toimivin yhdistelmä ja pohjasta tuli kuohkea, mikä on gluteenittomassa leivonnassa haasteellista yleensä. Päälle olen aiemmin laittanut mustikoita tai puolukoita, nyt kokeilin kirsikkoita kun sain ämpärillisen. Maistui! 

Tein myös vuokaleipää samalla uunin lämmityksellä. Noudatan terveydellisistä syistä gluteenitonta ruokavaliota ja leivät teen lähes aina itse, koska se tulee edullisemmaksi.

Leipään kokeilin tällaista ohjetta:
2 dl kaurajauhoa
2 dl tattarijauhoja
1 dl fibrex-sokerijuurikaskuitua
0,5 pussia kuvahiivaa
1 tl suolaa
1rkl sokeria  (hiiva toimii paremmin kun lisää vähän sokeria, ei maistu lopputuloksessa)
3,5 dl vettä

Kaada taikina vuokaan ja anna kohota noin 20 minuuttia. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 20 minuuttia.

Täytyy sanoa että parhaiten onnistunut gluteeniton leipäni tähän mennessä! Aiemmin on jääneet vähän litteiksi mutta nyt kohosi hyvin.  En tiedä, oliko salaisuus fibrexissä vai siinä että annoin taikinan kohota riittävästi ennen uuniin menoa. Hyvin toimii joka tapauksessa tuo fibrex leipätaikinassa.

Tällainen terapiasessio mulla tänään!