Taikinaterapiaa

Kun mä haluan rauhoittaa itseäni ja rentoutua, mä järjestän lapsille jotain kivaa tekemistä ja menen itse leipomaan. (Tai otan lapset mukaa keittiöön) Hyvää musiikkia taustalle ja upotan kädet taikinaan. Annan ajatusten vaeltaa omaa rataa, laulelen musiikin mukana jos siltä tuntuu ja heittäydyn flow'hun. Se on mulle sellasta taikinaterapiaa. Mielen päällä olevat asiat saa oikeat mittasuhteet samalla kun sotken taikinaa ja kokeilen uusia juttuja. Asiat järjestyy uudelleen mielessä ja ongelmat on askeleen lähempänä ratkaisua. Tänään leivoin kirsikkapiirakkaa mukaillen fb - kaverilta saatua marjapiiraan ohjetta. Tykkään kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Tänään tuli tällainen:

Pohja:
2 dl kaurajauhoa
2 dl maissijauhoja
1 tl leivinjauhetta

100 g Sunnuntain margariinia  (hopea pakkaus)
1 dl sokeria

1 dl kauramaitoa.

Pinnalle 3 dl Alpron Go On maustamatonta rahkaa, kirsikkoita ja 1 rkl perunajauhoa.

Sekoita kuivat aineet toisessa astiassa ja vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. (Käytin tupperin vatkainta, joka on yhtä tehokas kuin säkövatkain.) Sekoita tämä seos vähän kerrallaan lisäten jauhoihin ja lopuksi sekoita kauramaito mukaan. Levitä taikina vuokaan. (Irtopohjavuoka toimii hyvin.) Sekoita kirsikat ja soijarahka, lisää perunajauhoa imemään liiat nesteet. Paista 200 asteessa 10 minuuttia, laske uunin lämpöä 175 asteeseen ja paista toiset 10 minuuttia. Anna jäähtyä  (jos maltat 😊).

Olen kokeillut tätä erilaisilla jauhoilla ja tää oli tähän mennessä toimivin yhdistelmä ja pohjasta tuli kuohkea, mikä on gluteenittomassa leivonnassa haasteellista yleensä. Päälle olen aiemmin laittanut mustikoita tai puolukoita, nyt kokeilin kirsikkoita kun sain ämpärillisen. Maistui! 

Tein myös vuokaleipää samalla uunin lämmityksellä. Noudatan terveydellisistä syistä gluteenitonta ruokavaliota ja leivät teen lähes aina itse, koska se tulee edullisemmaksi.

Leipään kokeilin tällaista ohjetta:
2 dl kaurajauhoa
2 dl tattarijauhoja
1 dl fibrex-sokerijuurikaskuitua
0,5 pussia kuvahiivaa
1 tl suolaa
1rkl sokeria  (hiiva toimii paremmin kun lisää vähän sokeria, ei maistu lopputuloksessa)
3,5 dl vettä

Kaada taikina vuokaan ja anna kohota noin 20 minuuttia. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 20 minuuttia.

Täytyy sanoa että parhaiten onnistunut gluteeniton leipäni tähän mennessä! Aiemmin on jääneet vähän litteiksi mutta nyt kohosi hyvin.  En tiedä, oliko salaisuus fibrexissä vai siinä että annoin taikinan kohota riittävästi ennen uuniin menoa. Hyvin toimii joka tapauksessa tuo fibrex leipätaikinassa.

Tällainen terapiasessio mulla tänään!

Tästä se taas lähtee!

Tällä viikolla tuli kolme kuukautta olkaleikkauksesta. Käsi on edelleen kipeä joka päivä mutta mulla on lupa tehdä kaikkea sillä. Saan tuntea "hyvää kipua" ja fyssari luotti että mä osaan erottaa koska sattuu liikaa ja koska polttelee kivasti.

Tänään sitten pyysin pt:ltä että tehdään yläkroppaa. Tehtiin pitkiä sarjoja olkapäille ja ai että se polte! Tuntuu niin pahalta mut niin hyvältä! Lihas huutaa hoosiannaa ja melkein pimenee silmissä mut loppuun on tehtävä. Mä niin tykkään! Treenikipu on niin toisenlaista kipua. Se polttaa ja pistää irvistämään mut sit sarjan jälkee on vaan kiva fiilis lihaksissa.

Tehtiin aika pienillä painoilla nyt eka kerta. Kyllä se kilon parin rautanaulakin alkaa painaa kun tehdään riittävästi toistoja. Varsinkin näillä pienillä olkapäillä. Mullahan leikatussa kädessä puuttuu vähän rustoa joten en tiedä miksikä tää tulee. Silti periksi mä en anna, se on ainakin varmaa.

Elämää kivun kanssa

Kaikki meistä varmaan tietää miltä tuntuu kun kovasti sattuu jonnekin. Se lamauttaa, vie toimintakyvyn, laittaa voimaan huonosti. Entäs sitten kun kipu on jatkuvaa? Mä olen niin kauan elänyt tän särkyneen olkapään kanssa että luulen tietäväni jotain kroonisesta kivusta. Okei, mulla sattuu vain tähän yhteen kohtaan kehosta. Ja joo, se on lääkkeiden turruttamana aika lievää kipua. Mutta se on jatkuvaa. Päivästä ja viikosta toiseen. Kuukausia toisensa perään. Joskus hajottaa enemmän ja joskus vähemmän.

Ennen leikkausta olin toiveikas. Nyt sattuu, mutta se menisi vielä ohi kun nivel saadaan korjattua. Heräsin leikkauksesta  käsi puudutettuna. Ei tää oo paha. Opin tekemään kaiken vasemmalla kädellä. Leikkauksesta meni aikaa mutta kipu jäi. Se varmaan on todellisuudessa samaa luokkaa kuin ennen leikkausta mutta mun pää kokee sen kovempana. Miksi? Koska mä ajattelin että tähän päivään mennessä käsi on toipunut ja kipu poissa. No sain kuulla ja nähdä kuvat leikkauksesta. Katsohan. Tuosta se oli rikki ja tuota ei saatu ehjäksi. Menin kotiin ja kipu paheni. Koska mä tiesin että tää voi jäädä näin. En enää uskalla odottaa että ensi viikolla tai ensi kuussa mua ei enää satu. Ja se hajottaa. Jonain päivänä enemmän ja toisena vähemmän. Mutta varmaa on että joka päivä hajottaa.

Kipuun suhtautuminen vaihtelee hoitohenkilökunnan keskuudessa. Yksi lääkäri antaa kipulääkettä niin että pää on pöllyssä ja sit toinen sanoo että kyllä sun pitäis pärjätä paracetamolilla. Suhtautuminen on välillä hyvinkin ylimielistä. Pitää olla ilman kipulääkettä, kärsiä vaan ja koittaa kestää. Miksi? Minkä kruunun mä saan jos kestän?

Ihmisten suhtautuminen muutenkin on välillä hyvinkin  outoa. Ai sä käyt salilla? Käyt kaupassa niinku muutkin ja hoidat lapset. Hymyiletkin vielä! Et voi olla kipee! Hoitajat pitäis mua varmasti lääkehakuisena, ja kai mä olen. Mä en halua että kipu pääsee päälle. Mä haluan elää mahdollisimman normaalisti vaikka mua sattuu joka päivä. Ja joo, mä käyn salilla. Mä haluan tän kuntoon. Kaikesta huolimatta mä haluan tehdä kaikkeni että tästä tulee hyvä ja yhtä toimiva käsi kuin tuo toinen. Se vaatii voimaa, liikkuvuutta ja sitä sisua. Ja joskus vaan täytyy tehdä asioita vaikka sattuu.

Kerran jätin lääkkeet ottamatta kun koin huonoa omatuntoa siitä että olen kotona "lomailemassa" ja ei oo kovia kipuja. No, seuraava yö meni valvoessa mutta olipa puhdas omatunto sen jälkeen. 

Kivun olemusta ei voi tietää kukaan muu kuin kivun kokija itse. Siksi mä haluan aina uskoa kun mun potilas kertoo kivusta. Haluaisin auttaa, kuunnella ja antaa sen kokemuksen potilaalle, että mä välitän. Niin mä toivoisin itseäni hoidettavan.

Jos mulla olisi sydän

Oon viime aikoina laulellut paljon tuota biisiä. "Jos mulla olisi sydän,  kaipaisin sinua. Revin sen irti kun tiedän, se ei tarvitse minua." Haluan vähän samaistua tuohon. Mä en halua kaivata ketään enkä olla tarvitseva.

Ikävä fakta kuitenkin on kun mulla on tää The Mörkö täällä. Istuu olkapäällä ja vaatii huomion kun kokee että sillä on tilaisuus. Opin keväällä kantapään kautta mikä määrä työtä on ihmiselle liikaa. Opin sen, että ensin pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista ja vasta sitten stressata sitä taloutta. The Mörkö liittyy tähän niin että kun mä alan stressata niin mä unohdan syödä. Se vielä muistuttaa itsestään niin että stressitilanteissa kuuluu toimia niin. No, toisilla viina virtaa vastaavissa tilanteissa, mulla virtaa vaan hiki lenkkipolulla. 

The Mörkö ei taltu aisoihinsa ihan yksinään. Siksi mä en voi repiä irti sydäntäni ja olla tarvitsematta ketään. The Mörkö tykkäis sellasesta. Siksi mä olen nyt kahdelle ystävälle antanut luvan että saa vaikka pakottaa syömään. Saa sanoa siitä, mä en suutu.  Mä kaipaan ja tarvitsen ystäviäni, siinä en nää mitään väärää.

Sen sijaan en just nyt kaipaa parisuhdetta tai muuta sellasta peliä kenenkään kanssa. Siinä kohtaa vaikka revin sen sydämen irti. Tiedän että oon ihan liian kesken ja vaiheessa antamaan itsestäni niin paljon. Haluan myös ihan rauhassa olla sinkku koska tää on kivaa. Haluan miettiä millainen suhde mulle ylipäätään sopii. Ystävä sanoi mulle että mun kannattaa keskittyä vaan yhteen, kun tässä on ollu jotain pikku säätöjä. Ja joo, mä teen sen. Keskityn siihen yhteen. Itseeni.

Mulle tärkeintä on nyt käden kuntoutus, syömään opettelu, lapset, ja ne ystävät. Olette tärkeitä ❤

Jatka lausetta -haaste

En ymmärrä... monikaan asioita. Ihmissuhdekuviot  on yks. Ja sit kaikki viralliset lomakkeet ja verkkopankki. Voi että mä aina sössin sen kans.

Seuraavaksi ajattelin… kuvata myytävää nettikirppiksille.

Viime aikoina… mulle on tapahtunut paljon. Muutan lasten kans uuteen kotiin pian ja oon tutustunut moniin upeisiin ihmisiin.

En osaa päättää… ostanko tiskikoneen vai säästänkö ja opettelen tiskaa käsin.

Muistan ikuisesti… lasteni syntymät.

Söin tänään… kung po -tofua, kasviksia ja dippiä, gluteenitonta lakua ja soijarahkaa.

Päivän paras juttu… Suomen voitto.

Noloa myöntää, mutta... en aina elä niinkuin opetan pt - asiakkaille. Joskus unohdan syödä säännöllisesti.

Viikko sitten... lauloin Karaokessa monta uutta laulua. Vähän töihin itseni ja se oli kivaa.

Kaikista pahinta on… kivut. Oon niin kauan kärsinyt tästä olkapäästä että se välillä syö naista.

Salainen taitoni on… osaan seistä päälläni.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi… että ymmärtäisin paremmin tätä maailmaa ja ihmisiä.

Minulla on pakkomielle... tarkistaa monta kertaa että puhelin ja avaimet on mukana.

Ärsyttävintä on… muka hauskat vitsit mun vegaaniudesta. Mm. "Olen tehny pupujen kanssa sopimuksen..."

Tekisi mieli… lällyttää ja hempeillä.

Minusta on söpöä... Kun lapsi tulee syliin kesken leikkien.

Olenko ainoa, jonka mielestä… kahvi pidetään jääkaapissa?

Hävetti… kun sanoin vihaisena asioita joita en tarkoittanut.

Älä laihduta-päivä

Huomenna vietetään kansainvälistä älä laihduta -päivää. Kuten aiemmin  oon kertonut, mulla on takana pitkä syömishäiriö - historia. Tän päivän merkitys mulle on se, että itsensä voi (ja pitää) hyväksyä koosta ja painosta riippumatta. Mä oon käyny asiasta pitkät taistelut aikanaan, voinko olla onnellinen kun muka painan x kiloa liikaa tai jotku housut ei mahdu tai muuta. Ihan ku onnellisuus vois olla siitä kiinni! Mun keho on  tällä hetkellä mun työväline. Se joutuu varmasti monta kertaa yleisen arvioinnin  kohteeksi. Itsekin mietin välillä, olenko uskottava pt, kun en ole oikein lihaksikas, vaan oikeastaan aika pieni. Mulla ei erotu vatsalihakset eikä ole isoa habaa. Mut oikeestaan, mitä sillä on merkitystä? Mun kroppa on toimiva väline, vaikkakin tällä hetkellä olen toipumassa leikkauksesta. Mä jaksan nostaa sitä rautaa vaikken oo mikään lihaskimppu. Mä osaan ohjata asiakasta tekemään liikkeen oikein ja pystyn varmistaa että tehdään  turvallisesti. Ja toisaalta, ei sinne salille kukaan tuu kattomaan miltä se yks pt näyttää vaan tekemään omaa treeniä ja ehkä ottamaan multa oppia ja tsemppiä.

Mä haluan keskittyä enemmän siihen, mihin mun keho pystyy kuin miltä se näyttää. Mä en enää kuvittele että kun mä laihduta syystä tai toisesta, että se tekis musta onnellisen ja kaikki ongelmat poistuisi saman tien. Mä haluan olla terve, hyvinvoiva ja pystyä tekemään kivoja asioita. Mä haluan elää täysillä tässä ja nyt.

Jos sä koet että sun tarvii laihduttaa niin mieti uudestaan! Minkä takia? Ainut syy minkä minä hyväksyn on  terveydelliset syyt. Okei, sun täytyy nyt ehkäistä se diabetes ja verenpainetauti. Silti mä toivon että sä katsot omaa peilikuvaas rakkaudella. Lakkaa hokemasta sitä "sitku oon laihtunu  ni mä voin..." kyllä sä voit jo nyt! Sä voit mennä uimaan, sä voit laittaa kesävaatteet päälle, sä voit olla onnellinen tänään. Jos sun tarvii laihduttaa, älä lähde mihinkään pikadieetteihin. Opettele syömään niin että voit noudattaa sitä loppuelämäs. Jos se tuntuu vaikeelta niin ei joku joka voi sua auttaa. Mutta ennenkaikkea rakasta itseäsi jo tänään!

Näihin kuviin ja tunnelmiin:
Treenikuva otettu tänään hyppyrimäellä, käykää kattomassa fitness-venla.blogspot.com
Älä laihduta-päivän tagilla varustetun kuvan otti ihana Hanna-Maria. Lisää löytyy www.hmgvalokuva.fi