sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Minä ja Mörkö 15v

Okei, tän julkasemista oon mietitty pitkään, mutta päätin nyt sitten vähän avata tätäkin juttua. Oltiin nimittäin perjantaina Ruisrockissa kuuntelemassa Offspringia ja se toi niin paljon muistoja 15 vuoden takaa.

Olin sinä kesänä 14, ja just päättäny että vaikka kaikki muu kusee ni läski mä en ainakaa aio olla. Sillon mun elämään tuli Mörkö. Se pisti mut nousemaan aikasin aamulla lenkille ja kielsi mua syömästä herkkuja. Se oli sairaan mustasukkanen mun kolmelle kaverille ja sano että ei ne oikeesti oo mun kavereita. (no okei, se oli ihan totta). Sille ei mikään tuntunu riittävän eikä se kuunnellu järjen ääntä. Se sai mut uskomaan kaikenlaista tyhmää itestäni. Mut se sai mut myös ylpeeks, että onnistuin siinä mihin sekin pyrki. Me kusetettiin kaikkia, vältettiin ruokapaikkoja, huijattiin että "oon jo syöny", mentiin salaa lenkille ja jumpattiin ku kaikki nukku. Olin aika ylpee siitä miten onnistuin.

Lopulta mun ja Mörön elämään puututtiin, mä en saanu enää tehdä niinku se sano. Mä melkein unohdin välillä koko Mörön, vaikka olihan se jollain tavalla mukana koko ajan. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Aina kun mä luulin että se on varmasti jo kuollu, sain merkkejä sen olemassaolosta. Ei se enää niin kovin mua tarvinnu ku sillon alkuaikoina. Riitti että pikkusen antaa sille huomiota vaikka valittamalla kovaan ääneen omasta kropastaan, ja olemalla salaa tyytyväinen jos stressin takia meni ruokahalut. Näin sen kanssa meni pitkät ajat.

Mörkö nosti kovemmin taas ääntään kun alotin tän mun saliharrastuksen. No, osittain oli kyllä sen ansiota, mut hetihän mulle ohjelmaa tehdessä sanottiin että mä varmaan haluun saada lisää lihasta. Mä nyökyttelin ja Mörkö pudisteli päätään. Sehän se taas veti pidemmän korren sillä kertaa. Ja mä olin jälleen antamassa sille lähtöpasseja.

Nyt tästä on menny vuosia eteenpäin. Mä tiedän ettei Mörkö tuu ikinä häviämään, muttei myöskään hallitsemaan mua. En myöskään ois tää sama ihminen ilman sitä, joten sillä on ollu tärkee osa mun elämässä.
Siispä päätin Ruississa pitää sille pienet bileet Offspringin keikalla. Tanssia sydämensä kyllyydestä, vetää pienet kahviöverit ja heilua lisää. Hei 15 vuotta kuitenki, pienet sille! Mut joo ei sitä viinaa kun se on vasta 15. Kolmen vuoden päästä voidaan sitten kilistellä skumpan kans. Tai vaikka vahvempaaki.

Mut nyt, 15v synttäribiisi, olkaapa hyvät:The Offspring: The kids aren't alright

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Viime kerrasta on taas menny hetki aikaa, ei oo ollu mitään kummempaa kirjotettavaa... Sitä samaahan tää on ollu, paitsi että oon aina vaan enemmän viihtyny salilla ja nyt myös lenkkipolulla, kuvioon on astunu ah niin ihanat aamuaerobiset <3 Kukaan ei varmaan ees usko tätä, mutta minä, the yöeläin, läksin tälläki viikolla yks päivä jo kuudelta aamulla lenkkeilemään! No, töihin olin toki menossa joten yhdistin huvin ja hyödyn. Mun pitäis siis olla, tai oonkin, nyt kiristelemässä pikkusen "ylimääräsiä" pois. Ja vähän testimielessäkin, että miten mun kroppa toimii ja pää kestää sitten ku oikeesti on kisadieetillä. No, mä kyllä tykkään dieetillä olosta, mut ihmiset mun ympärillä ei välttämättä tykkää musta sillon... Itteeki huvittaa välillä, kun herne menee nokkaan aika helposti (varsinki jos ruoka-ajat kusee) ja kiukuttelen about kaikille jotka vähänki jaksaa kuunnella tai lukee fb-viestejä. Koittakaa ihmiset kestää, aina muutenhan mä oon itse päivänsäde ;)

On mulla ihan oikeesti syytäkin kitistä... Tässä nimittäin pari viikkoa sitten kävi niin että olkapää alko kesken treenin kipulla, ja sen takia tässä edelleen oon saikulla. En oikeestaan tiiä tarkalleen onko tää ihan puhtaasti urheiluvamma, vai onko mun työlläkin ollu osuutta. No joka tapauksessa nyt on käsitreenit pannassa, pumpataan sit vaan niitä jalkoja ja persettä... Mut kyl se silti v***ttaa! Ja se huono omatunto saikulla olosta... Vaikee itelleki tehä selväks, että en voi tehdä töitä tän käden kanssa. Tulee sellanen olo, et oon pettäny työkaverit ja lusmuilen vaan kotona välttelemässä töihin menoa. Siitäkin huolimatta et kävin pari vuoroa tekemässä ja toteamassa et pahemmaks menee. Että joo, sellasta nyt. Katotaan mihin tässä viel joutuu...

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Fitness = syömishäiriö?

"Fitness on yleisesti hyväksytty syömishäiriö", "Entisen anorektikon ei pidä lähteä ainakaan kisahommiin", "Kurinalainen syöminen ja treenaaminen altistaa syömishäiriölle" jne. Tänään oon muutaman aiheeseen liittyvän jutun bongannu  kaverieni newsfeedeistä, ja nyt on ihan pakko sotkee omakin lusikkansa tähän soppaan. 

Itsehän oon niin fitneshippiä että jotkut varmaan luulee ettei mulla muuta elämää ookkaan. Treenaan useemman kerran viikossa, syön aika tarkasti (no joo, ilman vaakaa tällä hetkellä), touhotan siitä aina välillä muutenki. Ja kyllä mä niistä kisalavoistakin haaveilen. Ja - BOOM- olen ex-anorektikko. Painotus sanalla ex. 
Olen kyllä aika monet epäilyt saanu osakseni tän takia. Varmasti joku miettiikin että tää on nyt jotain syömishäiriöjuttua taas. No, voishan se olla. Katon vähän mitä syön, käyn salilla, käyn lenkillä, katon peiliin. Niin tein sillonki. Se, mikä erottaa tän niistä ajoista, no ensinnäkin x määrä lisää painoa. (Meinasin jo kirjottaa minkä verran, mut Syli-ajoilta on jääny tavaks olla mainitsematta lukuja.) Ja sitten se, millä asenteella mä tätä teen. En mee salille koska on pakko, vaan koska haluan mennä. En pelkää kaloreita vaan ymmärrän tarvitsevani niitä. Tää ei oo enää keino hallita ahdistusta vaan harrastus. En määrittele itseäni sitä kautta miltä näytän ja monta kertaa ehdin salille tällä viikolla. Siinäpä se. 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Fitness-hippi avautuu

Ok, heti alkuun myönnän itsekin aika kärkkäästi jakavani mielipiteitä omalla fb-seinälläni. Ja joo, siihen ne jää, enkä esim ala niitä paasaamaan kahvihuoneessa, baarissa, kylillä tms, enkä etenkään kohdista niitä kenellekään. Mutta silti, mua tympii mun elämäntapoihin puuttuminen.
Esimerkki 1:
Ollaan porukalla jossain syömässä. Kahvihuoneesssa, työpaikkaruokalassa, ravintolassa jne. Joku keksii, että mun lautasella on eri näköstä ruokaa. Alkaa se taivastelu, että "mä en ainakaa vois elää ilman lihaa, kyllä kunnon pihviä pitää joskus saada. Ja kalaa, etkö sä edes kalaa syö?! Ja ai että kun maito on niin hyvää..." (keksi itse lisää) Huoh. Jos mä vaan saisin syödä mun ituhippipöperöt ihan rauhassa. Tykätkää siitä pihvistänne sitte mut antakaa mun tykätä tästä.
Esimerkki 2:
Joskus harvoin jaan facessa jokusen salipäivityksen tai ihan livenäkin tulee puhetta liikkumisesta. Siihen tulee toki tykkäyksiä/positiivista kommenttia mut sit joku keksii alottaa sen "älä nyt rääkkää ittees, tuo on ihan hullua. Ootko sä jollain dieetilläki vielä (juu en). Ihan älytöntä liikkua niin että tulee paikat kipeeks (juu mua ei kauheesti nappaa lähtee jonneki sauvakävelylle). Kyllä elämästä pitää nauttia..." Ai niin joo, mähän en toki yhtään nauti treenaamisesta, kiva ku muut kertoo. Tätä tapahtuu myös tuolla yöelämässä liikkuessa kun joku keksii että mä oon selvinpäin. Kun elämästä ei voi nauttia ilman alkoholia ja mä oon kauhee tiukkapipo ja mun elämä pyörii oman navan ympärillä. Ihan hirveen tylsää mulla täytyy olla vesilinjalla. Vähän oon kyllä eri mieltä. Mulla on joka kerta ollu kivaa, jopa kivempaa ku promilleissa.
Jokainen kuitenki elää omalla tavallaan. Toiset syö eläimiä ja toiset ei. Ei sillä, on mulla silti mun mielipiteet, mutta kenenkää lautaselle en oo hyökkäämässä. Mulla on mun oma tapa liikkua, ja mä tykkään siitä. Mä tiedän kyllä mikä on ylikunto, ja mitä jatkuvalla dieetillä olo tekee ihmiselle. Mutta mä en olekaan. Mä voin joskus kokeilla jotain (niinku testasin bikini challengen) mutta tiedän ihan hyvin ettei sillä voi olla koko aikaa. Joten: eläkää omaa elämäänne, löytäkää se mistä nautitte. Ja jos mun liikuntapäivitykset tai eläinoikeuslinkit facebookissa häiritsee niin siihenki on pari ratkasua: a) poista kavereista, b) jos et oo valmis poistamaan niin piilota uutisvirrasta .c) Aina voi myös pyörittää sitä v*tun palkkia alaspäiin noteeraamatta koko linkkiä. Minä en ala sensuroimaan itseäni sen takia että joku ei ehkä tykkää. Kiitos ja anteeks. Menkää ulos, aurinko paistaa :)

torstai 8. toukokuuta 2014

Hiljaiselon jälkeen

Hahaa, oonpas hengissä, ja kohta on mun blogikin!

Vähän ollu taukoa kirjottamisesta, valmistumis- ja työstressiä. Nyt alkaa vähitellen helpottaa kun lomakin tuolla häämöttää. Vasta heinäkuussa tosin, mut se on sitten ihan oikeesti LOMA. Ei mitään koulushaissee tai keikkatöitä sisältävää mukalomaa vaan oikeesti vapaata, palautumista, mökkeilyä, treeniä ja nukkumista kellon ympäri.

Mites se salielämä sitte? No, nyt herättelen sitäki henkiin. Oon siis käyny koko ajan mut on se välillä ollu sellasta haahuilua sielläki. Ei oo jaksanu tehdä kun tankkaus ja lepo ei oo ollu kohillaan. Nyt oon ottanu PT:n jonka kanssa ollaan tehty toimiva saliohjelma ja myös syömistä käyty läpi. Mulla todella on ollu syömiset liian niukat ja treeni ei oo kulkenu. Nyt oon sitäki opetellu taas, ja paremmin kulkee. Oikeesti sitä saa syödä yllättävän paljon, kun puhtaalla ruualla menee ja kovaa treenaa. Alkuun laskin puhelimella FatSecret-ohjelmalla syömiset, ja alko hahmottumaan nuo määrät paremmin. Voin sanoo et kyllä sen huomaa kun treeni kulkee... Entäs se lepo? Vaihtelevalla menestyksellä. Vuorotyöläisellä nukkumisrytmit heittää välillä ihan ympäri, ja se sitten näkyy treenissä. Hyvin nukutun yön, tai päivän jälkeen kyllä jaksaa mut sit kun kääntää yörytmiä takas päivärytmiks niin tökkii. Mutta totuttelua ja sumplimista vaatii. 

Miten kehitys? Voisin sanoo et vaikka talvi oli hiljasempaa niin on tässä jotain kehitystä tapahtunu. Oon huomannu että esim kädet ei oo enää ihan niin narut, ja vatsalihaksetki näkyy pikkusen. No, ei sitä Roomaakaa päivässä rakennettu... Mun kohdalla oikeestaan vielä isompi edistysaskel on se, että nyt viimein tuolla salilla saatan sanoo ihmisille jotain muutakin ku "Moi" tai "Lataatko kortin"! Yks päivä (ilta) jopa pyysin toista treenaajaa varmistamaan penkkipunnerruksissa. (Siitä vois oikeesti piirtää jo rastin seinään)

Tällasta nyt tän pitkän tauon jälkeen. Heitänpä tähän loppuun vielä 6.5. vietetyn älä lahduta-päivän selfien. (kun ne nyt on niin hemmetin in).Voisin, tai oikeestaan mun jopa pitäis kirjottaa siitä päivästä enemmänki mut jätätn toiseen kertaan. Sitä päivää vois ja pitäiskin viettää joka päivä.