Taannoin törmäsin facea selatessa meemikuvaan joka päättyi lauseeseen "my soul is tired". (En ikävä kyllä läytänyt sitä enää uudelleen.) Miten osuvasti voikaan sanoa. Sillon kun nukut paljon, juot kahvia pannun päivässä ja energiajuomat päälle mutta pienikin asia tuntuu isolta hommalta, voi todellakin sanoa "my soul is tirded".
Alkuvuoden aikana myös mun salitreenit voi laskea yhden käden sormilla. Siitä huolimatta, että mulla ois mahdollisuus treenata vaikka joka päivä. Mutta koska jatkuva stressi, myös keho reagoi siihen koppaamalla lennosta kaikki virukset kymmenen kilsan säteellä. Ja sit kun siitä selvitään niin mielummin nukun. Liikun kyllä lasten kanssa mutta sen tehokkuus on mitä on. Nyt viimein olen päässyt sen verran lepäämään että voin jo miettiä salitreenin uudelleenaloitusta. Saattaisin jaksaa muutamana päivänä. Sitten tullaankin siihen, mitä tää väsymys on tehny mun ihmistensietokyvylle. Ei, mä en halua mennä salillekaan koska siellä on paljon ihmisiä. Tuntemattomia. Saatan joutua puhumaan jollekin. Mitähän jos hommaisin vaan paljon käsipainoja ja muuta tänne kotiin... Tiedän kyllä että on ihan turhaa väittää sitten tekevänsä yhtään mitään, ainakaan säännöllisesti. Jos menis salille ja hommais silti ne käsipainot tänne? Että ei sitten huonompana päivänä jää treeni sen takia väliin että en halua astua ulos ovesta. Joka tapauksessa, olen nyt yhtä valmennusmuotoa miettinyt, kerron sitten jos otan sen. Joo, on nettihommia taas vaikka vannoin ettei enää ikinä. Tuo muoto toimii kyllä tässä hetkessä silti. Mulla ei riitä sosiaalinen jaksaminen kenenkään kanssa treenata livenä, ja toisaalta ei vaan kiinnosta tehdä itelleen ohjelmaa. En ymmärrä mikä on niin vaikeeta miettiä itelleen muutama liike ja alkaa tekee. Ja ruokavalionkin osaan tehdä. Mutta kun mulla ei oo auktoriteetta itseäni kohtaan. Vaikka kuinka itselleni huudan, niin se ei auta. Tarvii olla joku jonka edes kuvittelen huutavan mulle että ala mennä treenaamaan tai tee ruokaa, niin mä teen. Joka tapauksessa, jotain on pakko tehdä ennen ku on jo liian vaikeeta alottaa. Ja kai täältä kotoakin pitää vaan lähtee välillä vaikka yhtään ei haluaisi.
Voi olla, että tää teksti jättää jotain kysymyksiä ilmaan. Joo, olen palanut loppun ja ei, se ei johdu yhdestä eikä kahdesta asiasta vaan on monen asian summa. Liikaa kuormitusta kerralla, eikä se muuta tarvii. Ja joo, ihan liian pitkään sinnittelin, ja esitin että ei tässä mitään. Lopulta kroppa alkoi viestittää kaikilla mahdollisilla keinoilla että lopeta jo. Oli flunssat, jatkuvasti huono olo, niinku ois vatsatauti tulossa, väsytti niin että kaiken liikenevän ajan vaan nukuin. Ihan hullua että sitä vaan juoksee eteenpäin sitten niin kauan että tulee seinä vastaan. Kyllä se mullakin sit yks päivä vaan tuli vastaan. Siihen paikkaan hävis mun kontrollifriikkeys ja oli pakko päästää irti.
En mitenkään sosiaalisesti aktiivinen ole muutenkaan ja erityisesti viime kuukauden oon lähinnä viihtynyt ihan parin ihmisen ja kissojen seurassa. Jos mua pyytää jonnekin niin saatan tulla tai sitten en. Riippuu onko paljon ihmisiä ja mahdollista päästä pois heti kun haluan. Ja tähtien asennosta. Silti en loukkaannu jos pyydetään.
Tällaista taas pitkän kirjoitustauon jälkeen. Muistakaahan pitää huolta itsestänne!
