Fitness = syömishäiriö?

"Fitness on yleisesti hyväksytty syömishäiriö", "Entisen anorektikon ei pidä lähteä ainakaan kisahommiin", "Kurinalainen syöminen ja treenaaminen altistaa syömishäiriölle" jne. Tänään oon muutaman aiheeseen liittyvän jutun bongannu  kaverieni newsfeedeistä, ja nyt on ihan pakko sotkee omakin lusikkansa tähän soppaan. 

Itsehän oon niin fitneshippiä että jotkut varmaan luulee ettei mulla muuta elämää ookkaan. Treenaan useemman kerran viikossa, syön aika tarkasti (no joo, ilman vaakaa tällä hetkellä), touhotan siitä aina välillä muutenki. Ja kyllä mä niistä kisalavoistakin haaveilen. Ja - BOOM- olen ex-anorektikko. Painotus sanalla ex. 

Olen kyllä aika monet epäilyt saanu osakseni tän takia. Varmasti joku miettiikin että tää on nyt jotain syömishäiriöjuttua taas. No, voishan se olla. Katon vähän mitä syön, käyn salilla, käyn lenkillä, katon peiliin. Niin tein sillonki. Se, mikä erottaa tän niistä ajoista, no ensinnäkin x määrä lisää painoa. (Meinasin jo kirjottaa minkä verran, mut Syli-ajoilta on jääny tavaks olla mainitsematta lukuja.) Ja sitten se, millä asenteella mä tätä teen. En mee salille koska on pakko, vaan koska haluan mennä. En pelkää kaloreita vaan ymmärrän tarvitsevani niitä. Tää ei oo enää keino hallita ahdistusta vaan harrastus. En määrittele itseäni sitä kautta miltä näytän ja monta kertaa ehdin salille tällä viikolla. Siinäpä se.