Asiat tärkeysjärjestykseen, pakka sekasin ja uus jako

Pitkästä aikaa blogin äärellä! En oo ollu kovin aktiivinen, hupsis. No, kirjotan sillon kun on asiaa.

Kuvittelin vuosi sitten että tänä päivänä oisin jo treenaamassa täysillä kohti kisalavoja ja alottelemassa ehkä dieettiä. Kaikki menis hyvin ja mä selviäisin siitä voittajana. (lähinnä itsensä voittajana) Mutta kaikki ei mene niinku oot suunnitellu. Viime kesäkuussa tuli yllättäen sellanen päivä kun penkkipunnerruksessa ei vaan rauta noussu. Olkapäätä särki. Olin ollu jonkin aikaa jo jotenki jumissa mutta en kai kuunnellu itseäni. Kuvittelin että pystyn ihan hyvin handlaamaan raskaan työn vuodeosastolla ja treenit päälle. Alkuunhan se menikin mut sit kävi näin. Olkapäähän kortisonia ja kesä meni enemmän tai vähemmän sen vaivan kanssa, välillä saikulla, välillä töissä. Tuli kesäloma ja vaiva hävis. Luulin että se oli sitten tässä ja jatkoin töitä ja treeniä normaalisti. Rankka syksy, sairastelua, pää meinas hajota ja eihän se olkapääkään sitten kestäny.

Kinesioteippauksesta apua kipuun. Kuva syksyltä.

Ja tässä sitä ollaan, kotona neljän seinän sisällä. Miettien seuraavaa siirtoa. Millekään vuodeosastolle en enää mene enkä saa mennä töihin. Kesäks oonki löytäny itselleni sopivaa oman alan hommaa mutta mitäs sitten? Niin että kannattiko todella mennä hajottamaan ittensä?

Vähän jos tuli juostua kroppaa kuuntelematta.
Hoitona ice power ja elmukelmu.

Mun rakkaat. Kuva keväältä 14.

Voi olla että kannatti. Nyt oon saanu viettää paljon aikaa niiden tärkeimpieni kanssa. Tajunnu miten kamalasti sitä oli poissa kotoa läheisten luota sen kolmivuorotyön takia. Pitkää päivää, viikonloppua, yövalvomista, päivät nukkumista. Vapaalla niin väsyny että ei paljon ollu läsnä kotona. Salilla tai lenkillä juoksemassa pakoon vitutusta. "Purkamassa stressiä". Kumma ettei se sillä purkaantunu ikinä. Että joo. Joskus se on ihan hyvä ettei kaikki mene niinku oot suunnitellu.

Yöhoitaja kahvitauolla

Aloin sitten miettiä mikä musta tulee isona. Sairaanhoitaja? Ehkä, mutta ei enää niillä ehdoilla. Takasin koulunkäyntiavustajaks? Ehkä, ei sitä tiiä jos jonain päivänä vielä. Liikunta- ja hyvinvointialasta mä oon pidempään haaveillu, mutta unohtanu ne haaveet koska "hoitajana saan kuitenki paremmin töitä" ( ja rikon itteni). Tuli tilaisuus toteuttaa tämä haave, ja siihen nyt tartuin. Ja musta tulee PT. Joo, mä oon kuullu että ei ne niin vaan työllisty ja elä sillä. Ei se ehkä helppoa ole, mutta ei mun myöskään kannata jatkaa sellasta työtä mikä on uhka mun terveydelle. Tietenki voisin mennä toiselle työnantajalle ja jättää kertomatta tästä "pikku" vaivasta, mutta se tulis vielä vastaan.

Äidille mallia miten rautaa pumpataan!

Ja näin. (Huomaa väärinpäin oleva aasipaita)

Onko oikeesti tärkeetä tehdä pitkää päivää ja olla koko ajan poissa kotoa joko fyysisesti tai henkisesti ja samalla hajottaa kroppa koska siitä maksetaan varmasti joka kuukausi? Vai oisko sittenkin tärkeempää olla läsnä kasvaville lapsille? Olla kotona vastaanottamassa pikkukoululaista. (Kyllä, mun vauva menee syksyllä kouluun) Vaikka opiskelen uuden ammatin, ei mikään pakota mua kokonaan lopettamaan hoitajan hommia.

Pullistelua ja irvistelyä PT:lle

Redbull ei anna siipiä, ylätalja ja leuanvedot antaa.

Entä kumpi näistä mulle on tärkeempää? Se, että näytän hyvältä (oikei se ON), treenaan kovaa ja saan mun "15 seconds in fame"? Vai se, että mun kroppa toimii, on kivuton, pystyn treenaamaan koko kroppaa. Ei tarvi kahdesti miettiä. (vaikka ei sillä että nää sulkis toisensa kokonaan pois). Terveys on sellanen asia, minkä tärkeyden ymmärtää vasta sitten kun sen menettää. Jaksan iloita siitä että pääsen hyvään fysioterapiaan ja tulee kivuttomia päiviä ja öitä (kiitos tästä myös hyvälle kipulääkkeelle). Pystyn nostamaan lapsen syliin. Voin pitää kahvikuppia oikeessa kädessä. Ja uusin ilonaihe: voi olla ettei tuu puukosta!

Pitihän se ottaa tuollanenki.

Tääkin ihana liike on nyt jäähyllä :(

Tällä hetkellä mä haluan keskittyä toipumiseen ja unohtaa ainaki täks hetkeks ne kisalavat. (Ehkä joskus, onhan mulla biksutki kaapissa). Teen tunnollisesti ne "nössöt" kuminauhajumpat ja keskityn löytämään ne syvät lihakset olkapään ympärillä. Ja joo, teen ihan yhtä tunnollisesti salilla jalkatreenit ja osallistun vatsalihashaasteeseen. Kyllä mä haluan näyttääkin hyvältä ja urheilulliselta. Kävin jopa poseeraamassa yhdelle valokuvaajalle. Kolme kuvaa minusta löytyy osotteesta www.hmgvalokuva.fi

Pokemonit taistelee.