Kehitystä ja taantumista

Näin se menee. Ensin saat hulluna tuloksia ja sit kaikki ei meekään niinku suunnittelit. Tulee loukkaantuminen, josta seuraa tietyti paljon stressiä, koska koko elämä menee uusiks. Ja eihän se kroppakaan sit enää samalta näytä.  Alla "kehityskuvia". Eka tammikuulta ja toka maaliskuulta. Jep, sinne meni käsi- ja selkälihakset :(  (ja hyvä osa pebaakin jos ihan totta puhutaan.) 

Tassu alkaa olla nyt siinä kunnossa että sitä voi taas varovasti alkaa treenata joten otin kynän kauniiseen käteen ja pistin saliohjelmani uuteen uskoon. Nyt rakennetaan menetetyt latsit takas! 

Ne jotka mut tuntee, tietää myös sen että mä haluan sen tapahtuvan heti nyt ja todennäkösesti myös treenaan ihan hemmetisti. Sepä, kun sais tähän päähän iskostettuta sen että ei pelkkä treeni vaan muistais myös levon ja syömisen. Ja se kärsivällisyys... Sitä kun sais jostain lisää, NYT HETI :D

On muuten ihmisten suhtautuminen tähän "muutokseen" myös hyvin mielenkiintosta. Ylensä kai ollaan totuttu näkemään vaan niitä kuvia missä lihakset kasvaa ja kaikki menee hyvin ja kivasti. Ei paljon jaella sellasia kuvia et "oonpa nyt tässä kunnossa ja joo huonompaan menny". Siispä sain itekin myös useita "negatiivisia" kommentteja kun heitin yhen kuvan somen puolelle. Joo ei siinä, julkiseen kuvaan saa toki jokainen kommentoida mitä haluaa. Pointti onkin se, ettei se saa mua piilottelemaan kuviani (ja itseäni) vaikka oonki jonkun mielestä liian laiha/lihakseton/whatever.

Mun mielestä ylipäätään ihmisten ei pitäis ajatella että voi laittaa kuviaan esille vaan tietyssä kunnossa ollessaan. Se luo ja vahvistaa sitä mielikuvaa että vaan joku tietynlainen kroppa on hyvä. Liian lihavat ja laihat pysyköön piilossa? Miksei kaikesta huolimatta vois olla ihan fine sen oman kroppansa kanssa... mä aion olla vaikka takapakkia on tullu. 

Loppuun vielä se kuva, mikä sai näitä miettimään:

Muka-poseeraan. Kuvaaja tallensi ittensäkin tuonne nurkkaan ;)